perjantai 3. huhtikuuta 2015

31.3 Rönnäs

Koska karitsoinnit ovat vain kerran vuodessa, pitää vapaapäivät käyttää hyödyksi. Tälläkin kertaa kuivitimme alkuun Magdan kanssa, minkä jälkeen oli luova suunnittelutauko. Lampaita järjesteltiin uusiksi ja Samulin ohjeiden mukaan siirsimme Anjan kanssa lopulta kolme uuhi-karitsaporukkaa ja yhden setin synnyttämättömiä uuhia uusiin karsinoihin. Kaksi siirroista tehtiin lampoloiden välillä. Isä ja poika eli Rhy ja Rhos istuivat autossa älyköiden (Magda, Coel) tehdessä töitä. Hyvin suunniteltu oli puoliksi tehty, joten siirrot olivat varsin sujuvia. Vain kertaalleen Magda jäi vahingossa uuhen ja karitsan väliin ja sai sen tuta nahoissaan.

Tänään synnytystahti oli kiivas. Hallissa taisi synnyttää vain yksi uuhi, mutta pihatossa oli Gottfried-päls ahkeroinut kunnolla niin, että kahdeksan synnytystä tuli hyvin lyhyen ajan sisään. Yksi synnyttäneistä oli sellaisessa maidossa, että siltä sai (lue; sitä joutui lypsämään) ternit useammallekin karitsalle.
Taas kerran tuli todettua myös se, että kirjalliset työt eivät ole minua varten. Synnytysten ylös kirjaaminen oli huomattavasti haastavampaa kuin esimerkiksi lypsäminen.

Koska Rhos on pysynyt täysin oireettomana, pyöräytin sen todella lyhyesti sisällä ja teemana oli rauhallinen ravitempo flänkeillä. Tarkoitus oli kuivittaa treeniuuhet Rhosin kanssa, mutta mukavauussyistä päädyin Magdaan.

Emäntä itse oikaisemassa jalkoja - huomaa etusorkka



Sama kaksikko muutaman tunnin kuluttua

Taatusti tuoretta

Pääsiäiskoristeet



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti