perjantai 26. huhtikuuta 2013

Here we go!

Niille, jotka eivät vielä tiedä suunnitelmaamme. Tulimme aamulla Turusta Tukholmaan Viking Gracella. Kyytiin on tullut Håkan Wilsonin kasvattama 6 kk Ross, joka jatkaa matkaansa Skotlantiin Bobby Hendersonille. Tällä hetkellä istumme autossa matkalla Etelä-Ruotsiin. Koirat pääsevät verryttelemään tassujaan Linda Jonssonin lampaille ja yön vietämme Lottien luona. Lauantaina, mikäli kaikki paperit ovat todella kunnossa ja tallessa, matkaamme lautalla Tanskan Esbjergistä Englannin Harwichiin.

Matka jatkuu suoraan Etelä-Walesiin Breconiin, jonne pitäisi saapua sunnuntai iltana. Kevin Evansin luona on tarkoitus "hanskata" koirat, jotta kehtaamme ottaa ne myöhemminkin ulos autosta. Samalla katselemme myytäviä koiria sillä silmällä. Tiistaina suuntaamme Pohjois-Walesiin, mistä olemme vuokranneet mökin melkein kahdeksi viikoksi. Meryl Evansin perheen tilalla meillä on muutamia uuhia treenikäytössä ja osallistumme farmin töihin.

Seuraava etappi on Marlenen luona Pohjois-Englannissa. Anja ja Joski tutustuivat häneen Internationaleissa viime syksynä. Marlene kutsui meidät vieraakseen ja vastavuoroisesti autamne häntä tilan töissä. Yhtenä päivänä pistäydymme Annia tervehtimässä Killibrae kennelissä ja toivottavasti pääsemme myös Skotlantiin seuraamaan 2000 lampaan farmin elämää. Paluumatkalla Breconiin yhtenä stoppina onSkipton  Dog Sale. Sivuseikkana mainittakoon, että päiviin sisältyy useita kisoja, joissa on mahdollisuus nostaa itsetuntoa...

1 kommentti:

  1. "Mahdollisuus nostaa itsetuntoa" :) hyvältä kuulostaa!

    -Jessica Immersbystä

    VastaaPoista