Welsh Sheep
Olin kärsinyt jäätävästä päänsärystä
koko yön eivätkä kipulääkkeet auttaneet. Ellei kyseessä olisi ollut
toiseksiviimeiset kisat saarilla, olisin jäänyt kotiin potemaan. Alkuun
lähteminen oli iso virhe. Mutkaiset tiet, järkyttävä päänsärky ja vahvat
lääkkeet saivat aikaan sen, että seisoin mustassa
alusasussa tienposkessa oksentamassa.
Kisat
käytiin Welsh Sheep tapahtuman yhteydessä. Kisapaikan vieressä oli
laaja messualue, missä esiteltiin eri lammasrotuja, maatalouskoneita ja
kaikkea lampaisiin ja ylipäätään markkinahumuun liittyvää tavaraa.
Meillä oli kaikilla kaksi starttia. Lampaat olivat todella haastavia ja vaativat koiralta paljon. Hylkäyksiä tuli, etenkin ensimmäisessä sessiossa, paljon. Magda teki ekassa startissa hyvän haun ja sai lampaat tuotua jotenkin tolpalle. Tolpankierto ei enää onnistunut. Lampaat pelkäsivät tolpan takana olevaa yleisöä ja vaikka Magda teki parhaansa, eivät sen rahkeet riittäneet ja keskeytin suorituksen.
Meillä oli kaikilla kaksi starttia. Lampaat olivat todella haastavia ja vaativat koiralta paljon. Hylkäyksiä tuli, etenkin ensimmäisessä sessiossa, paljon. Magda teki ekassa startissa hyvän haun ja sai lampaat tuotua jotenkin tolpalle. Tolpankierto ei enää onnistunut. Lampaat pelkäsivät tolpan takana olevaa yleisöä ja vaikka Magda teki parhaansa, eivät sen rahkeet riittäneet ja keskeytin suorituksen.
Toisessa sessiossa haku ja nosto näyttivät lupaavilta. Lampaat lähtivät nousemaan suoraan. Notkon vuoksi koko setti oli jonkin aikaa näkymättömissä ja olin helpottunut, kun näin Magdan tulevan lampaiden kanssa, sillä moni koira oli vaikeuksissa jo tässä vaiheessa. Minulla kesti hetki tajuta, että Magda toikin vain kolmea eläintä neljän sijaan.Laumaan oli sattunut yksi outolintu-lonely rider. Sain Magdan käännettyä ja se onnistuikin kasaamaan porukan ja taiteilemaan sen tolpalle. Koska tämä yksi lammas ei vastannut koiraan normaalisti, ei minun auttanut muu kuin nostaa käteni luovuttamisen merkiksi. Hyvän alun jälkeen se todella harmitti, mutta Kevinin mukaan mitään ei ollut hirveästi tehtävissä.
Leenalla oli muistaakseni ainakin toisella radalla jotain hämminkiä, mutta Tiny Brown Anja ja Rhy olivat molemmat kaivaneet lasermiekkansa esiin ja taistelivat hurjasti. Ensimmäinen rata oli jo hyvä, toisella he räjäyttivät potin tullen toiseksi OHI MONIEN KOVIEN NIMIEN!
Messuilta |
Valmistautumassa radalle |
Team Lasermiekka |
I.B Jones
Kisojen jälkeen suuntasimme I.B Jonesin luokse hakemaan kahta pentua, jotka olivat menossa Milalle. Tapasimme jälleen sympaattisen vanhemman miehen, joka ylpeänä esitteli meille koiriaan. Erityisen ylpeä hän oli Timistä, joka oli edellisen vuoden All-Wales nursery champion. Kahvikupposen jälkeen pakkasimme pennut autoon ja lähdimme ajamaan kohti Breconia.
Erin ja Ebba |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti