Keskiviikko aamuna meidän oli tarkoitus kokeilla toistamiseen kasaamista Gusin luona, mutta sade muutti mielemme ja sen sijaan vietimme rauhallisen aamun. Kävimme katsomassa lusikan sijaan käytettävän liinan paikoilleen laittoa viereisellä farmilla Marlenen työnantajan luona. Vanha isäntä pitää liinaa ehdottomasti parempana vaihtoehtona ja säädettävine remmeineen ja solkineen se olikin oikein näppärä. Huono puoli oli siinä, että liina pitää poistaa synnytyksen alettua eli sen kanssa täytyy olla kuitenkin tarkempana. Samalla Leena testasi isohkon uuhen hallintaa pääsääntöisesti alaleuasta ja Anja kippasi sen uusilla nikseillä istumaan.
Tämän jälkeen suuntasimme matkamme kohti Derekin farmia. Isäntä itse ei ollut paikalla, mutta tapaamisen kohteena olikin tällä kertaa Anni. Alkuun Anni esitteli paikkoja ja näytti tulevaisuuden toivoaan Alienia. Tämän jälkeen Anja otti setin pienemmässä treeniaitauksessa Mmegin kanssa.
Isompi laidun, missä järjestetään myös kisoja, tarjosi lukemattomia treenimahdollisuuksia rinteineen ja puskineen. Kokeilin Magdalla varmaan ensimmäistä kertaa ikinä pitempää hakua, missä se ei ollut nähnyt lampaita. Testi ei ihan onnistunut ja kiipeillessäni hiki päässä rinteitä ja puskien ympäri etsien ensin koiraa ja lampaita ja myöhemmin koiran kanssa lampaita, mietin koko homman mielekkyyttä. Lopulta koko setti oli kasassa ja siirsimme lampaat takaisin asemiin seuraavalle koiralle. Anja ja Leena saivat molemmat onnistuneita treenejä ja vaikka koirat joutuivat tekemään töitä päästäkseen lampaiden luokse tai jopa löytääkseen ne, se oli erittäin palkitsevaa. Loppuun helpotin vähän Magdan hakuja ja se onnistui tekemään tasolleen hyvät suoritukset.
Kotimatkalla pysähdyimme The Shepard Inn nimisessä pubissa. Ruoka oli kohtuullista, mutta ennen kaikkea tarvitsimme toimivaa netti- ja puhelinyhteyttä löytääksemme yöpaikan ennen Skiptonin Dog Salea. Viimeinen ilta Marlenen luona ei ihan vastannut odotuksia, sillä olimme vaihteeksi liikkeellä myöhäisellä aikataululla ja sen lisäksi Anjalla oli suuria ongelmia vatsansa ja vointinsa kanssa.
|
The Shepards Inn |
|
Maisema matkalta |
|
Juoksuinen varsin nyrpeä narttu |
|
Anja ja Anni in action |
|
Magda löytynyt kaarelta vai YMCA siiderin voimalla? | |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti