perjantai 31. toukokuuta 2013

Haslingden Clough Open 16.5

Haikein mielin hyvästelimme Marlenen ja aloitimme lähes 200 km:n matkan kisapaikalle. Jouduimme hetken hakemaan paikkaa ja nähtyäni kisaradan, iski rimakauhu. Kyseessä oli todellinen Hill Trial. Haku oli reilu kolmesataa metriä osittain jyrkkää rinnettä, varikko oli oikeassa takanurkassa ja kun lampaat tuupattiin ulos jäi syvyyttä lampaiden taakse 10-15 m. Koirilla ei ollut mitään mahdollisutta nähdä lampaita, hyvä että ne erotti muurista itse.  Rata kulki neljässä lohkossa, joiden väleissä oli kivimuureja ja syvempi oja. Kisassa oli pitkä dog-leg fetch. Ensimmäinen hakuportti oli poikittain rinteessä ja linja sille kuin toinen crossi, linja portille kulki kiviaidan läpi. Toinen hakuportti oli linjassa tolppaan. Rata oli oikeakätinen ja crossi pitkä. Suoritus päättyi häkitykseen.

Rata arvelutti meitä, mutta paikalla olevat ihmiset kannustivat osallistumaan ja sanoivat, että voisimme mennä auttamaan koiraa, mikäli se ei löytäisi lampaita. Olimme edellisenä päivänä tehneet Derekillä hakuja, missä koira ei tiennyt missä lampaat olivat, joten nyt sitä pääsi oikeasti kokeilemaan.

Anja aloitti Rhyllä. Riittävällä paineella Rhy lähti autojen sivusta 90 asteen kulmassa kohti metsää ja aidalle. Ensimmäisessä  kulmassa kova stoppi ja uusi oikea. Rhy jatkoi vauhdilla pitkin aitaa ohittaen yhden poikittaisen kivimuurin ja löysi lampaat varmasti. Nosto oli todella hyvä. Ensimmäiset metrin Rhy yritti tasapainottaa Anjalle, ennen kuin otti vasemman vihellyksen. Fetch rinteessä oli hyvä, vaikka lampaat ajautuivat linjalta ennen kielimuuri ja ainoa porttia. Toinen hakuportti oli ok. Ajo oli siistiä, mutta aika loppui häkillä. Tuomari kehui kovasti suoritusta ja koiraa jälkikäteen.

Leena antoi Spotille varmuuden vuoksi yhden out bendin ensimmäiseen kulmaan. Spot otti sen varmasti ja jatkoi erehtymättä aitaa pitkin lampaille. Nostossa oli pientä hapuilua, mutta sen jälkeen Kittilän Kone rullasi varmaan tyyliinsä ajaen siistit linjat ja kaikki portit. Häkillä lampaat pyörähtivät kerran ympäri, mutta sittensä häkitys onnistui. Loppusijoitus oli 4., samoilla pisteillä Jim Cropperin kanssa, joka sijoittui oli pisteiden turvin kolmanneksi. Voiton vei Chloe Cropper ja toinen oli Tom Lawrenson.

Magdalla oli jo edellisenä päivänä haasteita pitkien hakujen kanssa, joten sovin jo etukäteen tuomarin kanssa, että lähtisin auttamaan sitä. En saanut Magdaa lähtemään kunnolla kaarelle, joten se otti sisään aivan liian aikaisin. Sillä ei ole out bendiä eikä varsinaisesti opetettu uudelleen ulos ottamista, joten yritin saada sen bort-käskyllä ulos. Magda pyrki kokoajan ymmärtämään ja jälkikäteen kuulin, että siinä vaiheessa kun olisi pitänyt antaa uusi oikea, käskin sen vielä kääntyä ja annoin vasta sitten uuden oikean. Siinä vaiheessa koira hävisi poikittaisen kivimuurin taakse ja odotin sen ilmestymistä hakukaaren suuntaiselle kivimuurille joko kohti lampaita tai takaisin päin kääntynenä. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut ja lopulta tuomari nousi autosta kysymään tiesitkö missä koira on. Jouduin vastaamaan, että ei hajuakaan, mihin hän ystävällisesti vastasi, että saisin auttaa Magdaa löytämään lampaat, jos se tulee takaisin... Lähdin kävelemään tolpalta ja vihelsin eri vihellyksiä (Magdalla ei oe that'll do vihellystäkään). Kaikki odottivat koiran ilmestymistä ja kohta joku huomasi yleisöstä, että kisaradan oikeanpuoleisella lohkolla lehmät katsoivat muurille päin. Magda oli ajautunut portin alta seuraavalle lohkolle ja varikkohenkilö kertoi sen ohittaneen varikon muurin toisella puolella. Lopulta joku huomasi sen tulevan rinnettä alas vasemmalta. Koira oli edelleen vireessä ja lähetin sen uudelleen niin, että ensimmäinen kulma jäi taakse. Tällä kertaa se meni suoraan aidalle ja jatkoi poikittaisen muurin ohi ja suoraan lampaille. Nosto oli hieno ja samalla kun pakitin takaisin tolpalle koira otti kuuliaisesti kaikki vihellykset. Linja oli asiallinen, mutta ensimmäinen portti kaatui omaan ohjausvirheseen. Lopetimme suorituksen tolpalle.

Ratojen jälkeen ihmiset olivat todella kannustavia ja mukavia. Olin saanut Magdalle erittäin onnistuneen harjoituksen ja Rhy ja Spot olivat oikeasti hyviä! Lopulta tuloslistan kärjestä löytyivät Chloe Cropper, Tom Lawrence, Jimmy Cropper ja Leena Jussila! :D

Ennen lähtöä kohti seuraavaa majapaikkaamme Boars Hediä ja Skiptonia, kiipesimme ylös varikolle. Rinne oli paikoitellen todella jyrkkä, maasto epätasaista, mutta maisemat hienot. Tämän jälkeen olimme enemmän kuin suihkun tarpeessa ja koska majapaikka oli poikkeuksellisesti luokiteltu hotelliksi, odotukset tasalämpöisestä suihkusta olivat korkeat. Lopulta suihku osoittautui koko reissun pahimmaksi. Vesi vaihteli itsekseen jääkylmästä tulikuumaan ja säätö oli milleistä kiinni. Liekö luonteesta johtuvaa, mutta Leena selvisi meistä jotenkuten. Paikan plussaksi mainittakoon paras lampaanmaksakastike ikinä.

Kisapeltoa, huomaa varikolle siirrettävät lampaat
Kisapeltoa, molemmat hakuportit
Palkintojenjako
Viimeinen ateria Marlenen luona

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti