torstai 9. toukokuuta 2013

Obley trial / Bank Holiday Day 6.5

Heräsimme aamulla klo 4.30. Aamupalan ja koirien ulkoiluttamisen jälkeen suuntasimme kohti Englannin rajaa. Toiveena oli saada kaksi starttia, mutta hieman viivästyneen lähdön ja navigointiongelmien takia saavuimme kisapaikalle vasta hieman ennen kahdeksaa. Loppumatkasta tiet oliva todella kapeita ja vuolaan virran ylittäminen arvelutti. Ensimmäinen kisa oli täyttynyt jo seitsemän aikan ja vaikka Leena otti meille ensimmäiset vapaat paikat, olivat lähtönumerot 67, 71 ja 72. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että Anja starttasi illalla kuuden jälkeen ja Magda lähempänä puolta kahdeksaa.

Koska Nantllen kisoissa oli ollut aurinkoisesta säästä huolimatta kylmä, olimme pukeneet paljon vaatteita mm lämpökerrastot. Sää suosi meitä kuitenkin edelleen ja lämpötilan ollessa + 21 astetta,  pitkähihaiset aluspaidat herättivät hilpeyttä. Päivä oli todella pitkä ja kisajännitys tai innostus ehti vaihtua useampaan kertaan aivan totaaliseen uupumukseen. Onneksi koirat pystyivät nukkumaan autossa, vaikka auto oli parkkeerattuna kisapellon laidalle. Ainoa hyvä puoli myöhäisissä lähdöissä oli, että iso osa ihmisistä oli ehtinyt lähteä paikalta :)

Kisapelto oli rinteessä, haku n. 300 m ja rata vastasi meidän III-luokkaa ilman singleä. Aika oli ilmeisesti 9 min, vaikka päivän aikana se tuntui ikuisuudelta. Lampaat olivat hyviä ja liikkuvia, mutta eivät panikoineet. Iltaa kohden ne muuttuivat astetta raskaammiksi liikuttaa, sillä ne halusivat syödä. Hyviä ajoja oli paljon, mutta häkitys ajan puitteissa harvinaisempaa. Aamuradan voitti Karin Haker Robilla ja iltaradan Kevin Evans ja Moss - 6 pist  (MayMayn ja Leenan Mossin emän veli).

Ensimmäisenä radalle lähti Rhy. Jako ja luoksetuonti olivat hyvät, siinä kaikki, sanoo Anja. Spot teki todella siistiä ajoa, parasta ikinä, mutta jako oli räkäjako. Leena pääsi häkittämään, mutta lampaiden kiepsahtaessa häkin ympäri tuli standardi vastaan. Tuomarin piti töötätä kahdesti, ennenkuin Leena suostui tulemaan pois radalta. Magda teki hyvän kaaren. Ajossa lampaat pysähtelivät välillä, mutta pysyivät enimmäkseen linjoilla. Aika loppui jaossa.

Paluumatka alkoi varsin stressaavissa merkeissä. Bensamittari alkoi palaa jo kisapaikalle mennessä ja maasto oli paljon kuluttavampaa kuin osasimme odottaa. Ajatus dieselin loppumisesta keskellä ei mitään ilman, että edes puhelin toimii, ei todellakaan lämmittänyt. Onneksi apuun tuli suojelusenkeli Gwyn Lightfootin muodossa. Gwyn ajoi urhollisesti edellämme useita kymmeniä kilometrejä ensimmäiselle avoimelle asemalle. 60 litran tankkiin tankattiin 59, 73 litraa eli todella tiukille meni. Kahvitauon jälkeen jatkoimme matkaamme ja lopulta kotiuduimme puoli kahdeltatoista.

Kapeita teitä

Veden ylitys

Kisapelto

Kevin ja Moss

Luxury wc for lassies only!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti