Tiistaina olimme mukana laskemassa nautoja laitumille, minkä jälkeen treenasimme ainoastaan "omilla lampailla". Treenit jatkuvat edelleen samalla kaavalla; ajoa, vähän flänkkejä, jakoja pienellä porukalla ja vaihteluna koirille työstöä isommalla laumalla. Vaikka sää suosi meitä edelleen, rajoittaa se myös treenaamista. Rinnepelloilla juokseminen on jo itsessään rankkaa. Päivällä tutustuimme Ruthiniin kävellen ja istuimme terassilla säästä nauttien
Ilalla autoimme karitsoiden madottamisessa. Koirat kasasivat kolmesta lohkosta lauman yhteen. Joukossa oli beltexejä ja crossberd welshejä. Lampaat olI tarkoitus kasata yhteen "aitaukseen", mistä pienempi porukka siirrettiin olosuhteisiin nähden suureen häkkiin. Sieltä muutama eläin painettiin puiseen ränniin, missä karitsat madotettiin. Sen sijaan, että eläimet olisivat kulkeneet rännin läpi, ne käännettiin ympäri ja päästettin takaisin laitumelle häkin porttia käyttämällä.
Saimme kohtuullisesti painettua lampaat porttien läpi aitaukseen. Joukossa oli muutamia beltex uuhia, jotka todella harasivat vastaan. Siinä on rotu, mitä ei voi parhaalla tahdollakaan sanoa kauniiksi. Ne ovat matalaraajaisi, rumapäisiä tynnyreitä, joiden olemus muistuttaa enemmän sikaa kuin lammasta. Aitauksessa alkoivat haasteet. Samalla kun yritimme häkissä saada ihmisvoimin ensimmäisiä eläimiä ränniin, levisi aitauksessa eläimiä oikealle rakennuksen taakse. Rhy koukkasi ne takaisin, mutta samaan aikaan osa porukasta painui lauta-aidan läpi naapurin aasien ja ponien joukkoon. Rhyn kasatessa lampaita ehti se saada osumaa aasilta, ennen kuin Anja pääsi hätiin. Loppujen lopuksi meidän tehtäväksi jäi yrittää pitää lampaat häkin lähistöllä, Leenan auttaessa madotuspäässä. Yksi karitsa pääsi karkuun ennen matolääkkeen saamista, mutta Spot oli tilanteen tasalla ja ymmärettyään kuka piti pysäyttää, hanskasi tilanteen varmoin ottein.
Torstai oli ensimmäinen sateinen päivä. Autoimme aamulla nautojen siirrossa, sillä osa meidän cottagen viereisstä naudoista lähti vasikoineen toiselle farmille laitumelle. Sortteeraus tapahtui houkuttelemalla eläimet tielle ruuan avulla. Arwel sortteerasi käsittämättömällä tehokkuudella eläimiä ja meidän tehtäväksmme jäi arvata, mitkä piti saada takaisin laitumelle ja mitkä jatkaisivat matkaa. Sortteeratut eläimet kävelytettiin farmille, missä vasikat saivat korvamerkit ennen siirtoa. Näimme samalla edellisenä yönä syntyneet kaksosvasikat.
Treensession jälkeen lähdimme etsimään ruokapaikkaa ja lopulta päädyimme Glann Llyniin missä meille muututtiin ruuaksi. Syömisen jälkeen kiipesimme isoile laitumille ja annoimme Magdan ja Rhyn kasata uuhi ja karitsalaumaa koirille extreme ympäristössä todella kovassa tuulessa ja sateesa.
"Omilla"
Ruthin
Kasaamassa
Spot, Magda ja beltex
Naudat ohittamassa meidän "mökkiä"
Kaksoset
Tuulessa ja sateessa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti